9.3.2010

Sienirisotto

Opin tekemään risottoa ensimmäisen kerran Vian kokkikoulussa ja muistinvaraisesti kehitellyt siitä oman versioni - joka risotostani tulee siksi hieman erilainen, tähän lunttasin mittasuhteita Jamie Oliverilta. Nesteen oikea määrä on kuitenkin pitkälti kokin tuntumasta kiinni, kannattaa kuitenkin jättää aina mielummin löysäksi, koska jäähtyessään risotto jähmettyy.

Esivalmistele sienet:
300 g herkkusieniä (toimii myös muut, kanttarelleja käyttäessä voi jättää yrtit pois)
1 rkl oliiviöljyä tai voita
1 valkosipulinkynsi

suolaa
mustapippuria
1rkl persiljaa tai timjamia silputtuna
tilkka sitruunamehua

Pilko sienet, silppua yrtit ja hienonna valkosipuli.
Kuumenna oliiviöljy kuumassa pannussa ja lisää joukkoon sienet ja yrtit.. Kuullota hetki koko ajan sekoittaen ja lisää sitten joukkoon valkosipuli ja ripaus suolaa. Pyörittele seosta vielä hetki ja lisää lopuksi purista lopuksi joukkoon hieman sitruunaa. (Jos käytän kanttarelleja, paistan ne yksinkertaisesti voissa valkosipulin kanssa)

Risotto
0,8-1 l kasvis- tai kanalientä (kuutioista tai suoraan purkista)
2 rkl oliiviöljyä
3 salottisipulia tai nippu kevätsipulia
mustapippuria myllystä
300 g risottoriisiä (esim. Arborio, ei missään tapauksessa mitään Uncle Bensiä!)
1 dl kuivaa kuivaa valkoviiniä
1,5 dl ruokakermaa (kevytkin menettelee)
runsaasti itse raastettua parmesanjuustoa
Pari kevätsipulin vartta tai ruokalusikallinen ruohosipulisilppua loppusilaukseen.

Laita kana-/kasvisliemi valmiiksi: sulata 1,5-2 liemikuutiota kuumaan veteen tai kuumenna valmis liemi kattilassa. Liemen pitää olla kuumaa kun lisäät sitä risottoon.

Kuumenna oliiviöljy paistokasarissa. Lisää sipulisilppu ja riisit. Sekoita jatkuvasti pari minuuttia, kunnes riisit muuttuvat läpikuultaviksi – varo ettei pääse saamaan väriä! Lisää joukkoon nesteet pieninä erinä ja koko ajan hämmentäen - ensimmäisenä valkoviini. Kun viini on imeytynyt, lisää loraus kana/kasvislientä, imeytä.
Tässä vaiheessa voit lisätä sienet joukkoon. Jatka liemen imeyttämistä pieninä annoksina niin kauan että riisi on pehmennyt sopivan pehmeäksi (pikkuisen al dente).
Lisää ruokakerma ja kuumenna. Risoton pitäisi olla tässä vaiheessa melko löysää, jos menee liian puuroksi, lisää joko kermaa tai kasvislientä että saat sopivan koostumuksen.
Lisää runsaasti mustapippuria myllystä. Tarkista suola ja lisää tarvittaessa. Nosta kasari hellalta ja lisää parmesanraaste ja kevätsipulin varret tai ruohosipuli silputtuna.

Älä anna risoton odottaa ruokailijoita!

Reseptin takana: Teija

Ei kommentteja: